Umpisäiliöt jätevesille - FANN %

FANN jätevesijärjestelmät

Umpisäiliöt
jätevesille

Kaksoisviemäröinnillä varustetussa jätevesijärjestelmässä WC-vesi välivarastoidaan umpisäiliöön ja harmaat vedet käsitellään erikseen. Joissain tapauksissa kaikki talousjätevedet voidaan johtaa umpisäiliöön ja välivarastoidaan siinä.

on ratkaisu hankaliinkin asennuksiin!

FANN umpisäiliö

Umpisäiliö on nimensä mukaisesti tiivis umpinainen säiliö jätevesien välivarastointiin kiinteistöllä. Kun säiliö tulee täyteen niin esimerkiksi paikallinen jätehuoltoyhtiö käy kiinteistönomistajan tilauksesta tyhjäämässä säiliön. Täyttymisen seuraamaseksi säiliöön usein miten asennetaan pintavahdiksi tasohälytin. Umpisäiliölle on muitakin yleisiä nimityksiä kuten lokasäiliö, umpitankki, umppari tai lokakaivo.

WC-veden purkaminen luontoon käsiteltynäkin voi olla kiellettyä alueellisesti ja umpisäiliötä tarvitaan tällöin varastoksi WC-jätevesille. Kotitalouden muu jätevesi  kuten peseytymis-, pesu- ja tiskivedet eli niinsanotut harmaat vedet puhdistetaan tällöin erikseen omassa järjestelmässään vaikkapa imeytyskentässä tai maasuodatuksessa.

On olemassa myös äärimmäisiä tapauksia, joissa kaikki jätevedet ohjataan umpisäiliöön. Tämä on yleistä silloin kun jätevettä syntyy vuositasolla todella vähän eli esim alle 5 kuutiota vuodessa tai ollaan vaikkapa sellaisella pohjavesialueella, missä jätevettä ei saa käsitellä.

FANN-umpisäiliöt ovat tyyppihyväksyttyjä – se takaa sinulle pitkäaikaisen ja turvallisen toiminnan.

Mittakuva ST4806 umpisäiliö (pdf)
Mittakuva umpisäiliöpaketti ST9612 (pdf)
Mittakuva ST3006L umpisäiliö WC-vesille ja kahden yhdistelmä (pdf)

  • Matala ja kompakti muoto
  • Säiliöt kytkettävissä yhteen
  • Rotaatiovaletusta Polyeteenistä
  • Pienempi hiilijalanjälki

on ratkaisu hankaliinkin asennuksiin!

Matalat FANN umpisäiliöt kestävät aikaa ja kovaa käyttöä!

Hankala maasto ei muodostu ongelmaksi FANN Umpisäiliöillä. Jos tontti on pelkkää kalliota, ei sekään haittaa, säiliömme soveltuvat asennettaviksi myös maan pinnalle. Umpisäiliömme ovat ratkaisu on ongelmallisiin kohteisiin ja kaikki lähtee muodosta. Kapealle ja matalalle säiliölle on helppo löytää sijoituspaikka vaativassakin maastossa. Niiden 1,2 m mitta leveyssuunnassa sopii kätevästi myös useimpiin peräkärryihin.

NÄIN SE TOIMII

Umpisäiliö toimii välivarastona jätevesillesi. Umpisäiliöstä käytetään välillä myös nimeä lokasäiliö, lokakaivo tai umpikaivo. Loka-auto tilataan tyhjentämään umpisäiliön sen tullessa täyteen.

Mitä enemmän tilavuutta on sitä harvemmin loka-autoa tarvitsee tilata. Kun kaksinkertaistat tilavuuden puolittuvat tyhjennyskerrat. Monet valitsevat tilavuudeltaan suuremman ST 9612 juuri taloudellisista syistä.

Umpisäiliölle hyvä lisävaruste on täyttymishälytin, joka kertoo koska säiliö on täynnä ja on aika tilata tyhjennys. Usein se edellytetään kunnan puolestakin. Hälyttimen asennuksessa hälytystaso määritetään siten, että jää aikaa tilata tyhjennys. Tasohälytin hankitaan umpisäiliön yhteyteen lähes aina, koska tällöin ei itse tarvitse käydä säiliöllä seuraamassa täyttymistilannetta vaan hälytyksen säiliön täyttymisestä saa paikkaan, jossa tilanteen seuranta on helppoa.

Erittäin mataliin asennuksiin on ratkaisuna ST 3006L umpisäiliö LVI-nro 3624132. Liitäntäkorkeus viemäriin on säiliön pohjasta mitattuna vain 0,92m. Tämäkin säiliö voidaan yhdistää tarvittaessa toiseen, jolloin kokonaistilavuus on vähintään 7000litraa.

Katso myös alipaine WC-järjestelmämme Roslagen, jos haluat todella harvat tyhjennykset wc-vesien umpisäiliöllesi. Huuhtelukertoja alipaine WC:llä toteutetussa järjestelmässä umpisäiliöön mahtuu jopa 4000-5000. Ympäristöystävällinen ja taloudellinen vaihtoehto, jolla voi ratkaista ongelmallisia kohteita.

Umpisäiliön kaveriksi harmaiden vesien käsittelyyn valikoimastamme löytyy paras vaihtoehto myös sinun kohteeseesi.

Valikoimamme kattaa harmaiden vesien imeytyskentät, suodatuskentät ja pienpuhdistamot. Alkuperäinen INDRÄN biomoduuli ja sen kehittyneemmät asteet INDRÄN Plus imeytys puolelle ja INDRÄN biosuodatin 5 suodatupuolelle sekä perinteiset maa-aineksilla rakennettavat käsittelyjärjestelmät luovat laajan paletin, josta löytyy tuote kohteeseen kun kohteeseen.

Kaikille jotka eivät halua jäteveden puhdistuksesta harrastusta itselleen!

Katso kaksoisviemäröinti esitteemme sähköisessä muodossa klikkaamalla tästä.
  • Matala ja kompakti muoto
  • Säiliöt kytkettävissä yhteen
  • Rotaatiovaletusta Polyeteenistä
  • Pienempi hiilijalanjälki